suomalainen eroottisia kertomuksia

Sivusto näyttää ja tuntuu aika brutaalilta, mutta sieltä löytyy vaikkapa Juhani Ahon lastuja ja Maria Jotunin novelleja. Äidinkielen opettajille olen kerännyt listan novelleista ja muista materiaaleista, jotka sopivat hyvin äidinkielen ja kirjallisuuden kurssien novellianalyysiin. Ääninovelleja ja muita lyhyitä kertomuksia ääneen luettuna. Podcastit ovat yksi helppo tapa tilata ääninovelleja puhelimeen. Myös YouTubessa on muutamia kirjoittajan itsensä lukemia kertomuksia, novelleja tai satuja.

Ainakin iPhonella YouTube-videoita voi kuunnella myös pelkällä äänellä siten, että laittaa videon päälle, painaa näytön lukitusnappia ja sitten painaa kuulokkeista tai näytöltä iPhonen omaa play-nappulaa. Näin YouTube-videoita voi kuunnella podcastien tapaan. Essi Pulkkisen ja Jukka Aholan Kertojan ääni -podcast koostuu novelleista ja lyhyistä tarinoista ja kirjoittamista käsittelevistä jaksoista.

Karhunkallopetäjä on osa julkaisematonta novellikokoelmaani Yhdellä viivalla piirrettyjä ihmisiä. Se palkittiin osana kokoelmaani J. Erkon kirjoituskilpailussa vuonna Poika  palkittiin Mökillä-kirjoituskilpailun parhaana vuonna Se on humoristinen kuvaus vävypoikaehdokkaan toilailusta kaikkein pyhimmän ääressä — eli mökillä.

Kirjoituskilpailuissa palkittuja novelleja harvemmin julkaistaan netissä, vaikka niistä ei kerättäisikään antologiaa. Oulun yliopiston Humanistisen killan kulttuurilehti Rumasanassa on julkaistu novelleja kaikilta vuonna J. Spekulatiivisen fiktion kirjoittajat ovat ahkerimpia nettijulkaisijoita ehkä eroottisten pakinoiden jälkeen. Usvassa on julkaistu kymmeniä jollei satoja spefi-novelleja tunnetuilta ja vasta nousevilta kirjoittajilta. Arkistojen kautta pääsee lukemaan vanhempien lehtien sähköisiä versioita.

Suomen fantasia- ja tieteiskirjoittajien verkkolehti Kosmoskynä julkaisee myös megatavukaupalla luettavaa, blogipohjalla ja pdf-versioina. Mies juuri minun makuuni.. Olimme jo parikertaa heränneet treffien jälken samasta sängystä, minun sängystäni.

Vesa kutsui minut kotiinsa nyt ensimmäistä kertaa. Tapasimme salilla ja hän…. Vaimoni kysyi kun olimme juuri heränneet ja makasimme lusikka-asennossa. Hyväilin vaimon toista rintaa Syntymäpäivääni oli vielä muutama päivä ja olimme jo aiemmin sopineet ettei mitään juhlia järjestetä. Vaimollani oli aiemmin ollut tapana yllättää minut lahjoillaan ja ne olivat tuoneet useimmiten lisäpiristystä muutenkin hyvään seksiin.

Me emme ostaneet toisillemme tavaroita lahjaksi vaan kokemuksia…. Tämä tarina on tosi! Olin päivällä aikaisemmin viestinyt paljon Alexin kanssa siivoukseni lomassa. Alex on 20 vuotias lihaksikas ja komea urheilija. Olen aina ollut ihastunut Alexiin, mutta pitänyt tunteeni kurissa. Ensimmäisestä pienestä vihjeestä lähtien olen painottanut Alexille, että olen selkeästi häntä vanhempi ja naimisissa. Ajatuksissani ei ole ikinä ollut mieheni pettäminen.

Olimme toisillemme täysin tuntemattomia, mutta toisaalta tuntui kuin olisimme tunteneet aina. Viaton krjoittelumme muuttui hyvin pian yhtä intiimimmäksi ja myös syvällisemmäksi. Paljastimme itsestämme paljon, mutta paljon jätimme myös asioita arvailujen varaan. Eräänä iltana ehdotin tapaamista. Sanoit odottaneesi ehdotusta jo jonkin aikaa ja siksi suostuit hetkeekään miettimättä. Sovimme että tapaamme jossain neutraalissa paikassa ja koska välillämme…. Valitse ja tilaa nyt ilmainen seksilelu!!!

suomalainen eroottisia kertomuksia Olimme tavanneet netissä, joten emme olleet tavanneet aiemm. Toistaiseksi blogissa on vain yksi ja ainoa kirjoittamani tarina, mutta lähiaikoina on tulossa uusi tarina. Pojat pumppasivat kovaan tahtiin toisen kierroksen ja taisivat tehdä sen samassa järjestyksessä, mutta siitä en ole varma. By continuing to use this website, you agree to their use. Palvelin voi joskus pätkiä, mut korkeintaa pari tuntia….

Minä olin istunut jakkaralle kun jalkani ei enää kantaneet ja olin shokissa. Olin katselemassa live esitystä ja herran jumala vaimoni kaiken keskipisteenä. Pojat pumppasivat kovaan tahtiin toisen kierroksen ja taisivat tehdä sen samassa järjestyksessä, mutta siitä en ole varma.

Tätä tuntui jatkuvan ikuisuuden ja se sotku ja haju mikä valtasi hytin vaikka olikin hieman isompi parivuoteella oli jotain ennen kokematonta. Järkytyin siitä kuinka nämä kaverit tuntuivat olevan heti valmiit uusintaan kun olivat vuoronsa hoitaneet ja heidän seisokkinsa olivat todella tukevia yläviistoon. Sitten yksi huudahti että hei kaverit nyt on mentävä ja alkoivat pukemaan kun yksi vielä touhusi vaimoni päällä hoidellen itsensä loppuun. Kaverit suutelivat vaimoani ja toivottivat onnea sanoen kokemusta uskomattomaksi.

Vaimoni vastasi hämmentyneenä kiitos samoin. Pojat lähtivät ja en tiedä kuinka kauan olimme hiljaa ja tuijotimme toisiamme vaimoni maatessa sängyllä hame lantiolla valuen runsaasti poikien nesteitä ulos ja sänky oli siltä kohdin kun olisi kastelukannulla vettä kaadettu. Vaimoni oli hiestä märkänä. Kumpikin sanoi yhteen ääneen että mitä ihmettä tapahtui. Oli tapahtunut jotain mitä harva edes fantasioissaan kokee ja meillä ei ollut koskaan tullut edes mieleen tuollainen.

Sitten vaimoni vasta tajusi että hänet oli maattu paljaalla useaan kertaan ja järkyttyi siitä. Tajusimme myös että vaimollani vaatteet edelleen päällä ja tiukka hame oli vaan rullattu lantiolle ja pikkuhousut limaisena hytin lattialle. Stayup sukat ja kengät olivat myös spermassa mutta ei ihme siinä vauhdissa. Avustin vaimoni pesulle pöntölle kun hänellä voimaton olo ja kertoi saavansa usean kunnon orgasmin, joka varmasti rentoutti häntä ja edesauttoi asioiden "suotuisassa" etenemisessä.

Tosikertomus jatkuu 2 osassa. Tämä tapahtui silloin, kun minä olin teini. Meillä oli sellainen poikaporukka, jotka kokoonnuimme milloin missäkin. Minä olin porukan nuorin ja elin aina sellaisessa pelossa, että minut potkitaan pellolle koko jengistä.

Mutta minulla oli yksi valtti, joka avasi minulle ovet tuohon "salaseuraan", minä osasin naurattaa muita. Kerroin huvittavassa valossa tapahtumia ja tilanteita, joihin jouduin alvariinsa, tietenkin niitä täytyi värittää, eivät ne olisi muuten kuulijoihin uponnut.

Itseni lisäksi niissä tarinoissa esiintyi toisena päähenkilönä isäni, tietenkin hänen toimenkuvaansa kuului mm. Jumalan lomittaminen, ainakin minusta tuntui siltä. Ja monet hänen lentävät lauseensa sinkoilivat meidän keskusteluissa. Enpä tiedä, mitä ukko olisi tuumannut, jos olisi saanut tietää minun porukoiden edessä ilveilystä. Porukan vanhin oli Topi, joka oli minua neljä vuotta vanhempi, iso jämäkkä poika, joka oli musikaalinen ja hyvä imitoimaan.

Hänen kanssaan me kävimme usein keskusteluja, hän esitti ansioituneesti isääni niissä tilanteissa ja minä olin oma itseni. Monenlaisia asioita me käsiteltiin: Yleisöllä oli hauskaa, kun me pääsimme oikein vauhtiin. Kerran me päädyimme keskustelemaan tupakanpoltosta ja siinä tilaisuudessa minulta karkasi tieto, että olen jo kuukausia salaa harjoitellut sitä, olihan puheessani tietysti hyvän miehen lisää, tosi asiassa olin muutaman kerran kokeillut ja tiesin, että jos testiin joudun niin pystyn henkeen vetämään ilman köhimistä.

Topi alkoi jylyyttämään isäni äänellä, että hän on asiaa kyllä jo epäillytkin, mutta nyt siitä tehdään loppu ja uhkasi antaa minulle kunnolla piiskaa, tämä onkin sitten tämän vuoden ensimmäinen risutus, hän ilmoitti.

Kaikkia meitä nauratti moinen uhkaus, jopa minua. Jotenkin Topin sanominen pysäytti tilanteen ja asia oli minusta loppuun käsitelty.

Mutta kohta joku porukoista sanoi, että minut on piiskattava, koska isänsäkin piiskaa, niin on sinunkin se tehtävä. Ne osasivat kyllä painostaa Topia, epäilivät että sillä ei voimat riitä eikä sillä ole oikein miehen luonnetta, piiskan antaminen vaatii riskin, päättäväisen ja määrätietoisen miehen, löperön on turha sellaiseen ryhtyä.

Sitten ne kertoivat kuinka isä tapaa minua piiskata. Tosin viimeisestä löylytyksestä on jo vuoren verran, mutta en minä sitä niillen sanonut, se oli sen verran nolo juttu. Kävihän se Topi lopulta minuun kiinni ja pyöritti oikein vahvemman oikeudella.

Minä tiesin, että se on riski jätkä, mutta nyt minä sen myös tunsin. Joka ainoa yritykseni estää Topia retuuttamasta minua lopetettiin alkuunsa. Kamppaillukaverini oli tuolloin varmaan vuotias, mutta varmasti riskimpi kuin isäni. Ja lopputuloskin selvisi kohta. Minä makasin housut linkussa Topin polvilla ja veljellinen koura tanssi pakaroillani ja sellianen ihme tapahtui, että kun minua pyllylle mäiskittiin, niin jostain syystä slmistäni alkoi vuotamaan vesi.

Kun Topi nosti minut ylös kaikki näkivät, että jotakin valui poskillani. Topi auttoi minua nostamaan housuni ja veti sitten minut viereensä istumaan ja sanoi: Vajaan kymmenen sekunttia minä melkein uskoin mitä se sanoi ja se lohdutti minua ja torjui sieluani joutumasta hylätyksi yksinäisyyden syövereihin.

Olen minä Topin kanssa kahdenkesken monta kertaa puhunut tuon illan tapahtumista ja vieläkin minä olen sitä mieltä, että siinä on koko maakunnan riskein ja fiksuin kaveri. Yli vuotiaat voivat tarkastella palstan sisältöä ja osallistua keskusteluun omalla vastuullaan.

Etsi Toggle navigation Valikko. Kaveruuden hinta Tämä tapahtui silloin, kun minä olin teini. En oikein tiennyt että missä muualla kysyä tätä Mutta onko se väärin jos isä ja tytär tarinat kiihotta.

Hei kaiken ikäiset naiset. Täällä olisi mies joka odottaa teidän yhteydenottoanne kaiken kivan merkeissä. Seksi on aistien iloittelua. Kun hikiset ja öljytyt lihapalat puuhailevat keskenään , rakastuneempi lau. Tapansa mukaan vaimo oli pukeutunut. Olimme tavanneet Juhan kanssa yhteisten tuttavien tupaantuliaisissa pari viikkoa aiemmin. Hän oli tummatukkainen, urheilullinen ja komea. Haluan tietää miltä oikea selkäsauna tuntuu, siksi etsin miestä joka pystyisi sen minulle antamaan.

Tässä muutama vuosi sitten julkaisemani novelli uusintana Noin kaksi kertaa kuussa imen toiselta ukkomieheltä spermat nieluuni. Olimme viestitelleet vasta muutaman päivän, kun pyysit minua jo treffeille. Olimme tavanneet netissä, joten emme olleet tavanneet aiemm. Linnassa saunaseuraa 5-kymppiselle, mieluummin vanhemmista. Muuhun sisältöön ei juurikaan itse tullut sen enempää perehdyttyä. Chatissa tosin näytti pyörivän pelkästään teinejä. Yks foorumipohja Kukkiksessa olis vapaana: Vastaavanlaista vapaamielistä ja vilkasta keskustelufoorumia ei suomen kielellä toista löydy, joten sivuston poismeno on todella valitettavaa.

Uskoisin kuitenkin monien muidenkin haluavan jatkaa keskustelua itsetyydytyksestä ja monista muista seksuaalisuuden muodoista, joten päätin tarttua toimeen. Olen luonut sisarfoorumin http: Tervetuloa tutustumaan ja avaamaan uusia keskusteluja!

Olen avannut uuden suomalaisen seksifoorumin osoitteeseen http: Sieltä löytyy myös novelliosiot. Sivut ovat olleet auki vasta muutaman päivän joten ihan kauheasti ei materiaalia vielä löydy, mutta esimerkiksi uusia novelleja tulee jatkuvalla syötöllä. Suora linkki seksinovelleihin löytyy painamalla tästä. Tervetuloa keskustelemaan ja lukemaan: Ei ollut miksikään huutokauppatilaisuudeks tarkotettu, mut me myös avattu itsetyydytysaiheinen foorumi ja sitä aletaa hiljalleen kehitellä aiheena meidän sivuston osana.

Toistaiseksi blogissa on vain yksi ja ainoa kirjoittamani tarina, mutta lähiaikoina on tulossa uusi tarina. Kiitos kovasti näistä linkeistä, ja mukava nähdä, että muitakin foorumeita on tullut loistavan it.

Onnistuisiko lisätä listaan myös uusi tekeleeni eli Seksinovellit http: Suora linkki tarinat osioon löytyy tästä: Tuolta löytyy kyllä mielestäni parhaat seksinovellit! Englanninkielisistä erinomaisen Literotican lisäksi kannattaa muistaa http: Itse pidän kirjamaisista pitkistä tarinoista ja suosikkilistallani mm.

Löytyykös mistään netin syövereistä eroottisia kuunnelmia? Ainakin englanniksi löytyy seksinovelleja äänitiedostoina esim. Kiitokset linkkivinkistä, pitääpäs joku hetki tutustua. Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä.

Ilmoita uusista kommenteista sähköpostilla. Ilmoita uusista artikkeleista sähköpostilla. This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 People reacted on this

Leave a Reply:

Your email address will not be published. Required fields are marked *