kaksplus mitäs nyt naida takaapäin

Tasa-arvoviesti on viisuvoittoa tärkeämpi. Suomen euroviisuedustaja Krista Siegfrids on tyytyväinen siihen, että sai tuotua viisuissa esille seksuaalista tasa-arvoa. Tuntuu, että maassa ei muuta rempallaan olekkaan, kun lesbojen tai homojen hommat.

On iloista olla lesbo tai homo, se on jopa jokaisen velvollisuus! Julkkisralli Gumballin osallistujat saapuivat maanantaiaamulla Tukholmasta Turkuun. Gumball-kuskit saatettiin poliisin avustama Helsingistä Porvooseen ja sieltä itärajalle. Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" MTV3: Tukholman levottomuuksissa sytytettiin noin autoa. Dedu käyny kaupasta hakemassa kaljaa? Juopottelun kieltävät merkit leikkipuistoihin. Kuopion kaupungin mukaan leikkipuistoihin tulee nyt isoja plakaatteja, joissa on ohjaavia opasteita, mutta lisäksi kieltomerkki, jossa on pullo vedetty yli sekä teksti "päihdyttävien aineiden käyttö kielletty".

Myös Suomen Eta-sopimus on edelleen voimassa vaihtoehtona EU-jäsenyydelle. Islannin pyrkimys EU-jäsenyyteen on päättynyt. Näin sanoi Islannin Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Bjarni Benediktsson Puolueesta tuli Islannin suurin puolue viime huhtikuun parlamenttivaaleissa. Se aikoo muodostaa hallituksen niin ikään EU-jäsenyyteen torjuvasti suhtautuvan Edistyspuolueen kanssa. Islantilaiset tyrmäsivät EU-liitoksen vaaleissa, joissa EU-jäsenyyttä kannattavat puolueet saivat vain neljänneksen äänistä.

Islantilaiset ovat nähneet, että maan toipuminen talousromahduksesta on ollut mahdollinen oman rahan ja itsenäisen päätöksenteon ansiosta. Islanti on mukana Euroopan talousaluesopimuksessa, joka takaa sille pääsyn EU: Eta-sopimuksen puitteissa toimii myös Norja.

Myös Suomen Eta-sopimus on edelleen voimassa vaihtoehtona EU-jäsenyydelle Mellakointi jatkuu Tukholman lähiöissä. Neljäs levoton yö Tukholman lähiöissä. Useissa Tukholman lähiöissä oli yöllä levontonta ja autoja sytytettiin tuleen. Palokunta oli liikkeellä ahkerasti ja kävi sammuttamassa kymmeniä tahallaan sytytettyjä tulipaloja. Ampuisivat kovilla moisia mellakoitsijoita, siihen ovat nimittäin tottuneet, vähempi on mellakoitsijoiden mielestä osoitus heikkoudesta.

Pride marssilla Tampereella tasavertaisen rakkauden tähden. Mun puolesta tuki lusmut vois panna konttaamaan kohti pöpilää, jos ei asiallinen työ tai koulutus nyt satu käymään piirteisiin. Työntekijät laitettiin ryömimään maassa stressinhallintakoulutuksessa. Nyt me sitten ollaan sotaa käyvä osapuoli täälläkin. Finairin koneissa Neuvosto taiteen saavutuksia ja myöskin Marimekon kankaissa. Mopomies löytyi tieltä retkottamasta. Poliisin mukaan mikkeliläisen vuotiaan miehen epäillään ajaneen mopoa päihtyneenä Hirvensalmella.

Hänen epäillään kaatuneen mopollaan Nipputiellä Hevosportintien risteyksessä illalla kello Naisen surmasta epäilty on puolestaan löytynyt kuolleena poliisin tiloista. Yritys pyrkii myymään etäseurantaa Yhdysvaltoihin, kunhan se saa viranomaisten hyväksynnän. Poika jäi kiinni, kun toinen temppelissä vieraillut kiinalaismatkailija julkaisi kuvan töherryksestä mikroblogissaan. Pojan vanhemmat ovat pyytäneet paikallislehdessä anteeksi poikansa tekosia.

Vincent ja Bruno saivat toisensa Ranskassa. Vincent Autin ja Bruno Boileau sanoivat toisilleen tahdon satojen kutsuvieraiden edessä. Espoossa jäi kiinni laiton maahanmuuttaja — päiväpalkka 20 euroa. Mies oli valmistautunut hakemaan Suomesta turvapaikkaa tilaamalla itselleen teknisesti aidon passin toisilla henkilötiedoilla. Tässäkö palstan natseille oma teepannu? Kolmas uhri oli noin vuotias mies. Häntä puolestaan lyötiin kasvoihin ja potkaistiin kylkeen sen jälkeen, kun hän oli vastannut myöntävästi suomalaisuuskysymykseen.

Mies kaatui hyökkäyksen voimasta maahan. Talviturkki lähti myös autolta. Auton matkustajat saivat pelastettua oluensa uivasta autosta ja soittivat sitten hätäkeskukseen.

Vasta sen jälkeen he tekivät asiasta ilmoituksen hätäkeskukseen. Jaahas mistähän mahtaa olla kysymys. Bussit roihuaa harva se päivä ja nyt sitten tuo. Taitaapi olla kilpailutus päivän sana. Pelottava käänne koulun luokkaretkellä: Bussista lähtivät renkaat kesken ajon http: Suomi on Kreikan tiellä: Noin 70 prosenttia kaukojunista on ollut jo aiemmin savuttomia. Antileaks hyökkäsi Russia Today-kanavan sivustoa vastaan. Juopottelun karu päätös - mies kaatui sepalus auki lampeen.

Helteisen päivän mittaan tehdyn aktiivisen nestetankkauksen pakottamana mies päätti käydä tarpeillaan lammen rannalla — huonoin seurauksin. Alko leikkasi kansanedustajien juomalähetyksiä. Alko leikkaa hallintoneuvostonsa ja hallituksensa jäsenille lähetettäviä juomalähetyksiä. Kaupan luomumunista voi kehittyä eläviä tipuja. Harva tietää, että kaupan munista voi nykyään kuoriutua oikeita tipuja. Kuluttajille on vuosikymmeniä opetettu, että kaupan munat ovat hedelmättömiä.

Verkkopankkivika säikäytti — pankki tarjosi korvausta. Kun Nordean asiakas yritti maanantai-iltana verkkopankissa siirtää omalta Visa-luottotililtään rahaa toiselle tililleen, hän koki yllätyksen. Järjestelmä ilmoitti, että siirtoa ei voi tehdä, sillä kate ei riitä. Silti Visan luottosaldo väheni tarkoitetulla summalla.

Rahat eivät kuitenkaan ilmestyneet halutulle omalle tilille. Onneksi Nordealla on "asiakas ensin"-niminen hyvityskonsepti ja niinpä asiakkaalle tarjottiin hyvitykseksi elokuvalippua. Asiakas ensin elokuviin" Lähde Kuluttajaliitto. Tälläistä viestitään Venäjältä ja pitäisimpä tätä hyvinkin vääjäämättömänä tuloksena. EU palauttaa rajavalvonnan sisärajoille. Syitä on kaksi, arvioi asiaintuntija Vjacheslav Postavnin. Toinen syy on Euroopan kaakkoisrajalla tapahtuvat alueelliset konfliktit.

Putinin yksityiselämästä on liikkunut paljon huhuja, mutta niiden käsitteleminen Venäjän mediassa on ollut tabu. Nytkin eri uutistoimistojen tiedoista jäi epäselvä vaikutelma siitä, onko ero jo tapahtunut vai ilmoittiko pari päättäneensä erota. Venäjällä ja Neuvostoliitossa on katsottu, että esim: Putin on perssa ja vaimo on vaimo ja vaimo taas kuuluu yksityiselämään.

Minusta meilläkin on siirrytty Ameriikan malliin, että puolisoa tuodaan esiin liikaa. Jos olen äänestänyt Niinistöä tai Halosta, olen äänestänyt heitä hommiin, enkä puolisoo keikkumaan siihen rinnalle. Media vois nytkin avata oikeesti niinistön hommia naton suhteen. Kohta varmaan ehkä Haukiokin niinistön rinnalla suosittaa hakeutumista natoon.

Hyppönen pitää hyvin vakavina tuoreita uutisia, joiden mukaan turvallisuuspalvelut todella käyttävät tätä oikeuttaan. Ja mikä pahempaa se ei ole edes kotimainen isoveli, joka meitä valvoo.

Muistamme tämän sonnit, kun sipaisemme huulipunaa! Kosmetiikasta löydettiin vaarallisia kemikaaleja - Sipaisetko sinäkin tietämättäsi huuliisi lyijyä? Että tällä tavalla se vapaa ihmisoikeuksia korostava markkinatalous toimii. Tappava virus iski — yksi taho panttaa rokotteen avaimia. Maailman terveysjärjestön WHO johtaja Margaret Chan varoitti hiljattain puheessaan maailmaa uudesta viruksesta. Chan kutsui tätä koronavirusta "uhaksi koko maailmalle".

Uusiin viruksiin pyritään yleensä löytämään lääke mahdollisimman nopeasti. Tämän koronaviruksen kohdalla lääkkeen kehittäminen on kuitenkin monien asiantuntijoiden mielestä vaikeutunut huomattavasti. Syynä on se, että viruksen ensimmäisenä löytänyt laboratorio haluaa tehdä lääkkeellä rahaa. Espoolainen nuori mies lähti salaa Syyrian sotaan vuotias Muhammad lähti salaa Syyriaan, koska hän haluaa puolustaa uskonveljiään. Miksi urheileva nuori mies Leppävaarasta halusi sotimaan maahan, jota hän ei edes tunne?

Muhammad on aika tavallinen kaveri Espoosta. Hän on vuotias ja kotoisin Leppävaarasta, ehta suomalainen. Hänen perheensä muutti Suomeen Somaliasta vuonna , kun Muhammad oli vain kaksivuotias. Viime joulukuusta asti Muhammad on ollut — hissun kissun — Syyriassa.

Siellä käydään kolmatta vuotta sekavaa ja äärimmäisen väkivaltaista sisällissotaa tai kansannousua, jossa on kuollut arvioijasta riippuen jo 70 — ihmistä. Hän on yksi arviolta noin eurooppalaisesta, jotka ovat lähteneet kahden viime vuoden aikana rintamalle Syyriaan, kuka mistäkin syystä.

Joku musklen sonneista taas asialla: Onkohan Suomen elukka laissa kielletty akti aasin kanssa. Kartan merkinnät vähän sinnepäin: Sisäministeriö oli lakkauttaa Kuopion poliisiaseman. Nainen löi raiskaajaansa veitsellä ja pakeni alasti naapuriin - sai itse tuomion http: Jotain rotia poijaat http: Hyvät päivätienestit tuolla tienaa: Tämä sukupuolitauti nyt ennätyksellisen yleinen - tästä maasta tuodaan yli puolet.

Poliisi ampuu miestä Länsisatamassa Poliisi käyttää asetta noin 40 kertaa vuodessa Suomessa poliisi käyttää asetta noin 40 kertaa vuodessa. Aseenkäytöksi lasketaan jo aseella uhkaaminen. Ammuttuja laukauksia poliisi on tilastoinut muutaman viime vuoden aikana kymmenkunta vuosittain. Järjestyksenvalvoja työskenteli tuhdissa humalassa Provinssissa.

Järjestyksenvalvontatehtävä keskeytettiin ja hänet poistettiin alueelta. Kaikkiaan mitaleita tuli 48 kappeletta, joista 17 on kultaista, 16 hopeaa ja 15 pronssia. Jokainen lajiryhmä onnistui saavuttamaan mitalin, joka kertoo joukkueen tasosta ja leveydestä, sanoo pääsihteeri Janne Ollikainen. Kisaviikko osoitti myös se, kuinka suuri merkitys Maailmankisoilla oli kaikille urheilijoille ikään ja lajiin katsomatta.

Naisten lentopallojoukkue sai hopeaa, shakkipelaaja Risto Tuominen pronssia, joukkuevoimistelijat pronssia ja naisten köydenvetojoukkue pronssia.

On myös painonnosto kuvioissa. Voisi olla Ay-liittoon kuuluville etua touhun harrastamiseen. Asiat saa kyllä selville, että miten on. Juhannuksen arkipyhän vaikutus työaikaan palvelualoilla Alta voit lukea, miten ne noteerataan kaupan alalla, matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajanpalveluissa, hius- ja vartiointialalla sekä RAY: Sopranos-tähti James Gandolfini menehtyi äkillisesti: Olikos noin nuori toi James. Kyllä oli paljon vanhemman oloinen.

Tuota samaa ihmettelin itsekin,näytti paljon vanhemmalta. Loistava näyttelijä oli kyllä,sääli ennenaikainen poistuminen joukoistamme. Joo niin minustakin mutta tosiaan näyttää syntyneen James Joseph Gandolfini Berlusconille 7 vuoden vankeustuomio Milanolainen oikeusistuin on tuominnut Italian entisen pääministerin Silvio Berlusconin seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen.

Berlusconi todettiin syylliseksi seksin ostamiseen alaikäiseltä ja virka-aseman väärinkäytökseen. Hän ei myöskään saa enää toimia julkisissa viroissa. Tuomio laitetaan täytäntöön vasta mahdollisen valitusprosessin jälkeen. Syyttäjien mukaan Berlusconi maksoi marokkolaissyntyiselle Karima El Mahrougille seksistä kevättalvella , kun tämä oli vasta vuotias.

Tilitietojen ja salakuuntelunauhojen perusteella Berlusconi elätti Rubya kaikkiaan lähes viidellä miljoonalla eurolla. Lisäksi silloinen pääministeri syyllistyi virkavirheeseen hoitaessaan pidätetyn tanssijan pois poliisin hoteista — väittämällä tämän olevan sukua Egyptin ex-presidentti Hosni Mubarakille.

Ravintolan järjestyksenvalvojan syytesyrjinnästä nurin käräjillä. Ravintolasta aiemmin poistettu mies kertoi oikeudessa pyrkineensä sinne pian uudelleen, jolloin vahtimestari oli käskenyt hänen painua sinne mistä hän oli tullut.

Mies tulkitsi kehotuksen viittaavaan hänen ulkomaalaisuuteensa. Noin 13 vuotta Suomessa olleena hän katsoi tulleensa loukatuksi Tuo on kyllä täysin järjetöntä,että veronmaksajat joutuvat maksamaan "vähävaraisten" rötöstelyn. Kyllä suomessa tekemätöntä työtä löytyy,eli ei muuta kuin pakkotyöhön,silloin se tuntuisi edes vähän rangaistukselta.

Vaikka roskien keräystä minimi "palkalla". Samaa mieltä, kunnon kahlejengi käyttöön ja katuja putsaamaan. Olis hyvä ku pelottavat linnakundit siivoais katuja ja sit tulis mamman lellimä pullamössö ja heittäis roskan maahan, linnakundit joukolla uhittelis sitä hetken niin kyllä pullamössö etsis sen roskiksen seuraavan kerran. Tosiaan tekemistä löytyisi vaika kuinka paljon. Positiivista on se , että nyt ne meinaa oikeasti pistää graffitipojat siivoamaan omat tekosensa, tai senkunäkisominsilmin, uhittelevat vaan.

Tuokin muuten ylipäätään surkeeta miten vähiin on yhteiskunnan omaisuuden kunnioitus mennyt. Tarmo tuhoo bussikatkoksen mamma ja iskä silittää vieressä päätä, että voi hellanlestas kun meidän Tarmo on tarmokas. Harva se päivä, kun Espoossa näkee katokset säpäleinä ja kansa maksaa. Tässäpä pari esimerkkiä lörtsyjen viimeaikaisesta kansalaisaktiivisuudesta Espoossa.

Meriusvan koulu yritettiin polttaa http: Kaksi nuorta on tuomittu Göteborgissa törkeästä kunnianloukkauksesta kohutussa Instagram-oikeudenkäynnissä. Mansessa meno vaan kovenee: Hän oli joutumassa vankilaan aiemmin saamastaan tuomiosta. Tilanteessa oli paikalla myös jengiläisen kaveri, jota syytetään myös törkeän kiristyksen yrityksestä.

Turbaani kuski painaa meneen vaan. Bussikuskin turbaanikielto oli syrjintää Päätös toimii erinomaisena ohjeena muille työnantajille, Biaudet sanoo tiedotteessa. Siinä hän Muumimaailma-paita päällään kuvasi vaimoani muina miehinä" Epäilemättä musklelta joku. En syö enkä tule syömään " etnisissä " Suomessa syödään Suomalaisilla pöytätavoilla. Poliisin ja työsuojelun yhteistarkastus paljasti runsaasti puutteita etnisten ravintoloiden työehdoissa Oulun seudulla.

Siemennesteen laatu kohenee ikävälillä 19 ja 29 Topparin mukaan siemennesteen laatu on sitä heikompaa, mitä nuoremmasta ikäluokasta on kyse. Asikkalassa tapahtui perjantai-iltana erikoinen tapaus, kun noin vuotias pariskunta ryösti teinitytöltä mopon. Nuori joutui luopumaan mopostaan ja tapaus kirjattiin ryöstöksi, vanhempi konstaapeli Kimmo Hyyrynen Päijät-Hämeen poliisista kertoo. Poliisi ei ole edelleenkään tavoittanut pariskuntaa ja mopoa. Älä pottuile väärälle naiselle Internettiin pääsi video alastoman miehen ampumisesta suihkulähteessä Berliinissä.

Internettiin pääsi video, jossa berliiniläiset poliisit ampuvat alastoman miehen. Mies oli kiivennyt Neptunin suihkulähteeseen Aleksanderplatsin aukiolla ja uhannut poliiseja veitsellä. Saksassa minun käsityksen mukaan poliisiin pääsee kaikenlaista urpoa, koulutuksen taso on matala jne. Tässäkin tapauksessa alaston ja aseistamaton henkilö kävelee poliisia kohti Joo ei sentään pakkaava jäteautoa pois viennissä kait käytetty.

Suhde luontoon, kasveihin ja eläimiin, ei ole nykyään yhtä mutkaton kuin ennen. Minä tiesin jo pienenä, että ruokaa ei tehdä kaupassa. Sian kotiteurastus ei ollut eksoottista kansanperinnettä tai julmaa eläinrääkkäystä. Karjalaisen Aku losautti pistoolilla laukauksen sian otsaan. Sitten veret ja sisälmykset pois. Hakkerien isku Pohjois-Koreaan päättyi nolosti. Hakkeriryhmän isku Pohjois-Koreaan epäonnistui täydellisesti, kertoo Washington Post.

Anonymous-hakkeriryhmä päätti juhlistaa viime viikon tiistaina vietettyä Korean sodan vuosipäivää suuroperaatiolla.

Ryhmän tarkoituksena oli murtautua Pohjois-Korean hallituksen verkkoon, hankkia tietoa sen ydinohjelmasta. Etelä-Korean Anonymous-hakkerit ohjautuivat yhdysvaltalaiskollegoidensa hyökkäyksen kohteeksi.

Hallinto-oikeus hylkäsi rasismista yliopistoa syyttäneen valituksen Opiskelija syytti Tampereen yliopistoa muun muassa opintojensa tahallisesta viivyttämisestä. Hallinto-oikeuden mukaan opintojen julistaminen vanhentuneiksi ei ollut lainvastaista, syrjintäväitteisiin oikeus ei ottanut kantaa.

Yksi syy olla uskomatta mihinkään uskontoon: Isoveli valvoo peräaukotkin ehkä myös kuuntelee. Mies raportoi poliiseille murhasta — ryhtyi yllättäen masturboimaan. Vartijan työtä pidetään vaarallisena. Helsingin metrossa työskentelevän Torsti Toivolan mukaan vaarallisuus riippuu työpaikasta.

Siksi varmasti viihdyn nimenomaan julkisessa liikenteessä. Täs iäs ei enää aikaa treeneihi. Se on kuule tosi toimintaa eikä kirjotuksii. Jos vaan on toi kynä terässä.. Pappa73 Kerran oli"ihmeellinen pumpattava Barbara"sit kerran osu kaljapäissä sivuun. Siitä suuttu,päästi pitkän pierun ja lenti ikkunasta ulos.

Eihän sulla vielä mitään ongelmaa iän suhteen,,,ei tarvi barbaraa. Mulla oma vaari vielä meni kihloihin 80v Purki kihlauksensa kasiykkösenä ja hommas itelleen vähän yli kuuskymppisen "tytönhupakon" Kumpa olisi itse saanut jotain geenejä vaarista!!!! Näin se käyp,mullakin Mamma melki15vuotta nuorempi. Pakko pysytellä joteski kondikses.. Olen ollut aina siinä käsityksessä, että passia tarvitaan jos haluaa tulla maahan? Vai tutkitaanko asiaa vaikka yrittäjät jossain venäjällä?

Melkoista resurssien haaskausta jos näin. Ranska hassasi kahden piraatin sakottamiseen 12 miljoonaa. Ranskan piratismintorjuntaviraston budjetti on noin 12 miljoonaa euroa vuodessa, ja viime vuonna se sai sakotettua kahta piraattia yhteensä eurolla.

Turussa satoja äärijihadistien kannattajia. Julkisuudelta vaiettu salaisuus on, että juuri madkhaleiden kannatuksen lisääntyminen on saanut islamin ehdottomuutta painottavien äärijihadistien määrän kasvuun. Turkulainen uskontotieteilijä, dosentti Tuomas Martikainen Åbo Akademista kertoo Suomeen ja Turkuun muuttaneiden muslimien sisäisten ristiriitojen olevan osa luonnollista kehitystä.

He tulivat hyvin erilaisista lähtökohdista. Silloin kielen oppiminen, opiskelupaikan ja toimeentulon järjestäminen meni kaiken edelle, Martikainen toteaa. Kun muslimien määrä kasvoi ja toimeentulo vakiintui, oli aikaa myös uskonnollisen identiteetin vahvistamiseen. Samalla lisääntyivät yhteydet omiin juuriin. Laskujen eräpäivät paukkuvat Postista tipahtavassa laskussa saattaa maksajan yllätykseksi olla vain muutama päivä maksuaikaa.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimiehen mukaan, maksuaikaa on kuitenkin löydyttävä kaksi viikkoa laskun lähetyspäivästä lukien. Haluaako joku tulla nyrkillä johdetuksi? Karhu raateli lenkkeilijän — jahti käynnissä. Jos naisemme tai miehemme Oulussa voisi avata sekä jäsentää juttu.

Tuo on hyvin poikkeuksellista mutta täysin oikeutettu jos asia Kalevan kertoman mukaan menee. Kiinostas tietää vähän enemmän. Asuntoyhtiö otti useita asuntoja hallintaansa Oulussa. Oulun keskustassa sijaitsevassa asunto-osakeyhtiössä on jouduttu puuttumaan asukkaiden pitkään jatkuneeseen häiritsevään elämään poikkeuksellisen kovin ottein.

Asunto-osakeyhtiö otti maanantai-iltana hallintaansa useita asuntoja saman talon samasta rapusta, joiden vuokralaiset ovat häirinneet naapureiden elämää jo pitkään. Toimenpiteestä seuraa, että asuntojen omistajat eivät enää voi itse päättää vuokralaisistaan vaan yhtiö vuokraa asuntoa jatkossa itse. On se tylsää, kun on tylsää. Teinit tylsistyivät - ampuivat lenkkeilijän huvikseen.

Jos jollakin ajankohtasta, niin tälläikin vois alkaa juttuaan rakenteleen Puolustusvoimat - Försvarsmakten Vielä ehtii! Hakuaika Ilmavoimien Lentoteknilliselle kurssille päättyy Lentoteknillisen aliupseerikoulutuksen aikana pääsee työskentelemään monipuolisesti lentotekniikan parissa.

Kurssin aikana on mahdollista oppia huoltamaan esimerkiksi Maavoimien helikoptereita tai Ilmavoimien hävittäjiä. Lentoteknillinen koulutus siirtyy Jämsän Hallista Ilmasotakouluun Tikkakoskelle. Lentotekniikkaan perehtyvät varusmiehet pääsevät entistä lähemmäksi kerosiinintuoksuista hävittäjälentotoimintaa ja tiiviimmin tekemisiin myös tulevien sotilaslentäjien kanssa.

Puolialaston bodari valloitti huumepäissään Angela Merkelin suihkukoneen http: Nyt on sitten kovat piipussa! Yhdysvaltain armeija on valmis hyökkäämääm Syyriaan. Minusta kyllä merkilline ja osoitteleva uutinen. Voiko leimaavammin enään ilmasta. Säänöt sama kaikille ja oikeus harjoitella.

Äärioikeistoryhmä katosi Turun liikuntasaleista. Harjoituksissa jäsenet treenasivat muun muassa kamppailulajeja.

Tässä olisi tämmöinen palvelu Kirjastot tuovat lähes elokuvaa ilmaiseen katseluun — ilman suomenkielistä tekstitystä. Pohjoismaiden neuvostokin on ponnahtanut pontevasti pystyyn!

Pohjoismaiden neuvosto kritisoi Venäjän homopropagandalakia. Sotilaita ampuneelle psykiatrille kuolemantuomio USA: Tuomittu oli kertonut oikeudenkäynnissä toivovansa itsekin teloitusta. Ei psykiatri sitten ihan hullu ollu, kun osasi toivoa järkeviä.

Vaati tautiluokituksen mukaisen hoidon myös itselleen. Ne on nyt keksineet, että kaivovesikin myrkkyä lapsille. Kuulemma mangaani heikentää hienomotoristisia kykyjä. Ilmankos minäkin tulin isona kellosepäksi, kun kaikki kesät join kaivovettä mökillä: Suomen muslimit haluavat omat vapaapäivänsä. Anas Hajjar toteaa, etteivät muslimit tavoittele kaikille yleisiä vapaapäiviä, vaan islamin uskonnon mukaiset vapaapäivät koskisivat muslimeja.

Muslimien vapaapäiviksi toivomia juhlia olisivat yksipäiväinen ramadanin päättymisen juhla Eid al-Fitr ja kolmipäiväinen pyhiinvaellukseen liittyvä uhrijuhla Eid al-Adha.

Vapaa-ajattelijat ja kirkko taistelevat arkipyhistä. Tiedotteen lopuksi Vapaa-ajattelijoiden liitto toteaa, että Suomen valtion tulisi siirtyä kohti tunnustuksettomuutta. Tunnustukseton valtio kohtelee kaikkia uskontoja ja vakaumuksia yhdenvertaisesti eikä ota kantaa minkään uskonnon tai vakaumuksen puolesta tai sitä vastaan. Tommy Morrison kuollut http: Olis ollut vielä hommia jäljellä. Olis vaikka käynyt vähän kyselemässä jehuilta nahka vitosella Turhan kesken jäi Tommynkin elämä.

EU-virkamiesten uskomattomat palkat ja edut paljastuivat http: Mike Tyson on kuoleman partaalla. Sama ilmiö on havaittu muissakin Euroopan maissa. Altistuminen johtaa useimmiten ammatinvaihtoon. Viemäriputkien korjaaminen putkittamalla tai sukittamalla on lisääntynyt. Tällöin käytetään epoksia ja uretaania, jotka sisältävät terveydelle vaarallisia aineita.

Kun tiedämme, että putki- ja viemäriremonttien määrä kasvaa vielä vuosia, myös altistumiset oletettavasti lisääntyvät, kertoo Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Beatrice Bäck. Voyager 1 on poistunut aurinkokunnastamme www. Ei mitään käsitystä miten Spock liittyy pelastukseen siinä ihka ensimmäisessä Star Trek-elokuvassa, mutta siinä elokuvassa kuitenkin tuo satelliitti, joka nyt on lähtenyt aurinkokunnastamme, palaa takaisin etsimään luojaansa.

Elokuvassa kuitenkin satelliitti oli ohjelmoitu jossain muualla uudestaan ja roiskattu menemään takaisin sinne mistä oli tullut. On näitä "uutisaiheita"" voihan V: Eikö herran tähden ole muuta tekemistä?? Ensin he--tinmoinen huoli "uskonsotureista"Syyriassa. Onko heillä veteraaneihin verrattavia hoitoja saatavissa. Palkkasotureille ei ne kuulu ja piste.

Toine demarimummu huoli rakennekynsistä ja ripsien värjäyksestä?? Toisaalta jos puolueen puheenjohtaja ja VV ministeri on alakoulun opettaja mitä muut naisedustajat voi olla ja osata. Helsingin poliisilla yli tehtävää: Minusta tämä on tosi omituinen uutinen ja leimaava vartija kuntia kohtaan.

Meneeköhän tämä nyt ihan oikein vaksia kohtaan? Mun mielestä oikeestaan tää uutinen on ihan täysin perseestä ja vaksin kannattas vähän kysellä oikeusturvansa perään. Tottakai ymmärrän pikkupojan mielipahan. Olen kyllä toista mieltä täysin siitä, että vaksi muka repi ja kovisteli Sanoin, että et nyt ota palloa 2-vuotiaalta. Vartija vastasi siihen, että ai enkö, tämä on meidän omaisuutta. Ei siihen jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kuvata video siitä, kun hän repii Sulolta pallon pois" Aika vittumaista touhua vaksia kohtaan joka tekee hommaansa ja mun mielestä tilanteen mukaan.

Vartija vei 2-vuotiaalta Sulolta ilmapallon Hulluilla päivillä - katso isän kuvaama video Kattokaa itte Uutinen mustalaisista vuodelta Muskel-Foorumin Kalastusjaos on näköjään kokoontunut! Kadonnut kalamies löydettiin humalaisena saarelta. Tilanne sai alkunsa, kun kalaan lähteneen miehen seuralainen teki hänestä katoamisilmoituksen sen jälkeen kun tämä oli lähtenyt pienellä perämoottoriveneellä verkoille.

Partiot paikansivat miehen noin 40 minuutin etsintöjen jälkeen Preiskari-nimisen saaren koillispuolelta. Paikan päällä miehen havaittiin olevan voimakkaasti humaltunut.

Jos minä olisin ollut isä niin olisin roidellut vartijan hampaat katuun. Täytyyhän ihmisellä olla jonkinlainen harkinta kyky Mutta en pidä asiasta, että tyyli on se, että tyyppi lynkataan julkisesti. Tälläinen tyyli minusta on kuvottavaa.

Miksei isä antanut palautetta Stokkalle suoraan. Vartijan oikeusturva on varmasti nyt pilattu. Jos kaveri menee vaikka uutta työtä hakemaan, niin nyt koko Suomi tietää, että jaa toihan on se pönttö. Totta kai ymmärrän Sulon pahan mielen se on selvä ja harkintaa tarvitaan. En pidä, että Jätkä lynkataan julkisesti. Oikeudellisesti kaveri on työsuhteessa. Vartija käyttäytyi oikein, kuinka hänelle on työtehtävä on annettu. Tuosta videolta selviää, kuinka kohteliaasti vartija on toiminut. Kyllä se on vanhempien vastuulla ettei lapsi häviä tavarataloon.

Hyvin näkee, että lapsi suuttui, kun isä alkoi provosoimaan. Kyllä lapsi ymmärtää, kun kerrotaan, että,pallo oli lainassa, mutta väkisin piti saada lainapallo matkaan.

Tarinassa on 2 urpoa, toinen on stokkan infotiskin akka joka hälytti vartijan töihin, ei minkäänlaista tilannetajua ja toinen on isä joka ei tajua mitä lainaaminen tarkoittaa ja nostaa vääristellen hirveen haloon, vituttaa tollaset julkisuuden hakuiset nillittäjät.

Viestiketju osiossa ' Seksi ' , käynnistäjänä Camel Toe , Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut. Hae vain otsikoista Jäsenen nimi: Erottele useat käyttäjänimet pilkulla. Etsi vain tästä viestiketjusta Etsi vain tästä osiosta Näytä hakutulokset viestiketjuina. Rakastelua julkisissa tai muuten jänskissä paikoissa Viestiketju osiossa ' Seksi ' , käynnistäjänä Camel Toe , Monikin on varmasti harrastanut seksiä metsässä puuta vasten, rakastellut heinikossa, nurmikolla tms.

Onko kukaan harrastanut seksiä esim tavaratalon sovituskopissa, lentokoneen wc: Yksikin pari rakasteli vappuna julkisessa keskellä päivää ja yleisö hakkasi käsiä yhteen parittelun tahdissa. Itse olen saanut hyvää suuseksiä ajaessani autolla moottoritiellä.

Paras paikka lienee ollut keskellä päivää auton takapenkillä yhden hotellin parkkipaikalla. Camel Toe , Kerran panin yhtä neitiä tyttöjen puolella koulun vessassa. Baaritiskillä olen myös saanut eräältä missukalta käsityön oluttani juodessa.. Lentokoneen vessaan en mienaa mahtua yksinkään, kun tuota elopainoa on kiloa.. Ei tosin vilkkaimpaan aikaan, mutta kuitenkin. Yleisen uimarannan laituri, myöhemmin illalla.

Ja se ison ostarin sovituskoppi. Hiukka vaikeuksia olla äännähtelemättä liikaa. Pienessä sievässä aamuyön tunteina. Ei niin kummoisia paikkoja, mutta ovat jääneet syystä tai toisesta mieleen. Julkisella rannalla keskellä päivää, meressä, työpaikalla, kävelykadulla illan hämärissä, veneessä, bussissa, metsässä sammalten päällä, halkopinoa vasten, saunassa, autossa, junassa, ravintolan wc: Takapenkillä takuapäin, etupenkillä edestä päin ja ajaessa olen saanut suihinottoa.

Vaikee ajaa, kun lentsaa. Sotalaivassa kahdessa eri , risteilylaivassa, Ruotsin lautalla, saunassa, uima-altaassa kesken bileiden kaikkien keskellä eikä kukaan huomannut, uimapaikalla laituria vasetn vedessä kaikkien keskellä, parvekkeella, autossa diskon parkkipaikalla, kuppilan vessassa, ulkoilmaravintolan vessassa, valtatien P-paikalla, kellarissa, hotellissa, lentokoneen vessassa yölennolla Brasiliassa, keittiön pöydällä takaa päin, Ruis rockissa, junan vessassa ja jopa sängyssä.

Omassa ja monen muun sängyssä. Mummon sohvalla, kun tytön mummo nukkui makuuhuoneessaan kuulematta tytön vikinää. Vários lugares , Tuli jokunen vuosi sitten rakasteltua Turussa Samppalinnanmäen portaissa keskellä kesäpäivää takaapäin kaunista naistani. Väkeä oli jonkin verran liikkeellä, joten en tiedä näkikö joku lehdissä olleiden puskien takaa. Olimme vaimon vanhepien pihalla aurinkoa ottamassa alkoi tekeen mieli,vaimo sanoi varmasti joku tulee kun tehdään sitä kuitenkin lähetyssaarnaaja asennossa naitiin kesken leikin lensi pienkone ylitse en katsonut vaimo sanoi että oli heilutellut siipiä,hoidettiin homma loppuun vaimon vanhemmet tulivat kotiin aika nopeasti.

Ettei siitä juuri tolkkua saanut Jännin paikka vaikkei kuitenkaan niin jännä.. Hinkkasin itseäni puuta vasten, ja kyllä täytyy myöntää, että se oli joskus alkusyksystä. Sen jälkeen sitä sitten oltiin kuumeessa..

Anoppia olohuoneen sohvalla samalla kun vaimo kävi suihkussa. Vain sängyssä peiton alla valot pois päältä. Koulun vessassa kun alko haluttaa tunnilla piti pyytää vessaan lupa. No aattelin et kun halutti eikä poikakaveriikaan ollu, pitäis ite sitten tyydyttää. Mutta joku jätkä sit tuli sieltä, ja kysy miks sun käsi on rinnoissa.

kaksplus mitäs nyt naida takaapäin

Kaksplus mitäs nyt naida takaapäin -

Ahde kärähti Veikkaus Oy: Tytön nautinto kasvatti omaani ja hetken päästä veitikka oli kuin kanki! Pieni ja ahdas tila, mutta kyllä sujui. Uusinta-akti suoritettu ja lady nukkuu prinsessan unta nyt. Harjula-Jalosen mukaan Suomessa vain harva ottaa nuoren harrastamaan ilmaiseksi. Kanariansaarilta voi etsiä töitä, vaikka ei vielä puhuisikaan espanjaa.

Mikäli tälläinen jännä työ kiinnostaa, niin rekrytointi löytyy osoitteesta: Kaipaan rohkeita kirjoittelijoita töihin!! Elikkäs uusia chat-operaattoreita haettaisi kirjoittelemaan sujuvalla suomenkielellä, itse valitsemanasi ajankohtana. Toisin sanoen, lyhyen koulutuksen jälkeen saat tunnarit joilla voit avata alustan ihan koska haluat. Chat on k18 joten olethan sinäkin vähintään 18vuotias.

Jokaisesta viestistä maksetaan, kerran viikossa. Paljon enemmänkin kun pääsee vauhtiin ja huomaa rahantekemisen mahdollisuuden. Yli vuotiaat voivat tarkastella palstan sisältöä ja osallistua keskusteluun omalla vastuullaan. Etsi Toggle navigation Valikko. Mikähän siinä kun olen nyt ollut naisten kanssa niin yleensä ls-asento mitä kaikki vaan haluavat eivätkä tykkää sormista sisällään, kai se on jotenkin niin arka sitten.

Sitten kun lopulta saan ne polvilleen ja koitan takaapäin niin on vaikeuksia löytää ilman sormia sitä oikeaa kohtaa missä oikea reikä. Onko minulla vaan liian iso kuten joku sanonut ja naiset jännittävät mikä vaikeuttaa tilannetta kun ei voi sormilla kokeilla vai missä vika kun menee helposti liian ylös tai alas enkä pääse sisään. Sitten 10 sekunnin yrityksen jälkeen pelästyvät ja luovuttavat kun vilpittömästi saatan kyllä vahingossa osua lähes tulkoon väärään reikää ja sitten taas ls. Yhdynnässä on etu jos kyrpä seisoo!

Oon muuten ihan samaa mieltä, löysällä ei voi muuta ku läpsii kärpäsii Mietin johtuuko toi siitä että naisillani on sattunut olemaan ns. Tähtääminen on yllättävän vaikeaa kun ei nää pillua ollenkaan vaikka nainen yrittää kuinka pyllistää. Ehkä se voisi auttaa jos nainen painaisi kasvot ja selän alaspäin ja pitäisi perseen pystyssä jolloin pillukin nousisi vähän ylemmäs ja siihen voisi olla helpompi työntyä. Hankalaa toi takaapäin nussiminen. Minäkään en aina löydä reikää. Silloin pyydän muijaa ottamaan kädellä kiinni ja ohjaamaan sisään.

Juuri siitä syystä takapilluinen nainen on number one,ei parempaa panoa voi olla kuin takapilluista takaapäin kontillaan tai kyljellään takaapäin.

Hyvä takapilluinen nainen on myös tosi ratsastaja,siinä kundilla silmät muljahtelee kun lady rynkyttää. Takapilluinen pärjää myös hyvin perinneasennoissa,tyyny pyllyn alle ja lähetyssaarnaajakin menee.. Takapilluisille tytsyille tiedoksi,jos on mennyt tumpeloinniksi kundin kanssa kuten eräällä tytsyllä kävi niin älkää menettäkö toivoanne,opetin tytsylle niksit ja voi sitä riemua.. Onko mulla semmonen ku lähetyssaarnaajassa pitäis aina olla laittamassa tyynyä perseen alle, ja takaapäin on parhaan tuntuista?

No, kertomuksesi mukaan voisi ollakin.. Takapillua on myös käsitelty käräjätuvassa: Eikö se tyttösi osaa tarttua sua munasta kiinni ja johdattaa vehjettä oikeaan paikkaan? Onks hää jotenkin häveliäs? En muista kovinkaan monta miestä, jotka itsestään saisivat takaa munan oikeaan kohtaan, kyllä siinä aina pitää vähän kädellä ohjata: Kumoan tuon ruumiinrakennejutun,tämä loistopilluisuus on verrattavissa siihen että on kauniita ihmisiä ja vähemmän kauniita eli se on lahja tuntemattomasta ulottuvuudesta jota me emme tällä tasolla ymmärrä.

Opiskeluaikoinani tunsin samasta portaasta identtiset kaksostytöt,teimme yhdessä kotitehtäviä ja vähän muutakin,tytöt olivat muuten aivan tarkalleen samanlaiset rakenteeltaan mutta toisella oli ep ja toisella tp,se olikin ainut tapa selvittää kumman kanssa ratkoin kotitehtäviä.

Siitä vaan jätkät ensin muija pytylle ja eiköhän tähtääminen ala onnistumaan. Kuuntelitko kusemisäänet ennen vai jälkeen kotitehtävien ratkomisen? Naisen pituus on tässä erittäin tärkeä asia. Lyhyemmillä se sijaitsee seistessä lähempänä lattiaa ja pidemmillä se taasen on vähän kauempana lattiasta.

Etenkin tässä asiassa naisen ruumiinrakenteella on asiaan merkitystä. Sää oot miettuny asiaa varmaaan oikein tarkkaan, ilmankos muijas ei pidä sinusta kun sä teet kaikkee muuta ku nussitl. Mulkku kouraan ja sanon vaan että siinä se on, älä telo ittees Saan nimittäin jouluvieraan ja todellisen takapilluisen,age 19,saan pitää luonani koko loppuvuoden.

Hyvää Joulua myös Sinulle. Kyllä mulla on aina löytäny reikään hyvin takaapäin, tosiaan takapilluista on niin mukava työnnellä takaapäin, oikein takapilluinen naisystäväni kun oli mahallaan ihan pikkasen takapuoli koholla, sinne jalkojen väliin kun sujautti, kas kas löytyikin reikä heti eikä ollu ruskee reikä ja sit sillä kun oli viel e-kupit johan oli mukavaa mulla.

Hinkkasin itseäni puuta vasten, ja kyllä täytyy myöntää, että se oli joskus alkusyksystä. Sen jälkeen sitä sitten oltiin kuumeessa.. Anoppia olohuoneen sohvalla samalla kun vaimo kävi suihkussa. Vain sängyssä peiton alla valot pois päältä. Koulun vessassa kun alko haluttaa tunnilla piti pyytää vessaan lupa.

No aattelin et kun halutti eikä poikakaveriikaan ollu, pitäis ite sitten tyydyttää. Mutta joku jätkä sit tuli sieltä, ja kysy miks sun käsi on rinnoissa. Änkytin jotain et rintaa kutittaa. Poika tuli varoen lähemmäs ja sano: Eiku en mä sitä, vaan miks sun oma käsi on siellä, kun siellä pitäis olla mun käsi?

Ja sanoin että niin haluttaa.. Ja sitte koppii mentiin ja riisuttiin niin thats it. Se boy oli ihana ja edelleen suuseksiä välillä annetaaan. Puhelinkoppi on ehkä toinen kun oltiin lontoossa: Panin seuraavan päivän luennoitsijaa liinavaatevarastossa kun seinän takana oli firman info- tilaisuus. Nainen sanoi ettei me voida lähteä kesken tilaisuuden varastosta pois, tilanne karkasi käsistämme.

Pyyhkeen etsijät , Taivassalossa kirkon parkkipaikalla kaveri imeskeli Kulliani oli aika jännää. Nuorena kollina landella erään talon tytärtä maakellarin katon alla. Pieni ja ahdas tila, mutta kyllä sujui. Lukioaikaan loukan pikkuhuoraa kimpassa kolmen kaverin kanssa tytön kotipihalla semmoisessa orapihlaja-aitauksessa. Taisi olla heti koulun alettua syksyllä, sillä oli lämmin ja pimeää. Seurusteluaikaan tulevaa vaimoa hänen kotirapussaan saattaessa häntä kotiin minne ei silloin itsellä vielä ollut asiaa.

Pantiin usein ja kunnolla. Joskus myös fillarivarastossa, mutta se oli pölystä hommaa. Siihen on omituisuudet jäänyt. Nyt on kyllä ajatuksissa ollut, että olisi kiva koitaa tuossa takapihan trampoliinilla. Sitten kun lapset nukkuu. No sit soitin yhdelle tytölle et tuu koululle Mul on yllätys se tuli ja mentii vessaa panee Ei ollu eka kerta.

Ja muit hyvii paikkoi Mis oon pannu esim. Junan vessa, mettä, ihan koti, faijan auton takakontti ja eeppisin: Oli vähä ahast mut ei se mitää. Niin hullulle kuin tuntuukin, niin eilen illalla viimeksi kerrostalomme roskakatoksessa. Ikkunasta näin, että naapurin mies oli autoaan putsaamassa ja ilmoitin olkkarin puolelle meneväni viemään roskia. Eteisessä sipaisin pikkarit pyykkikoriin, sillä tiesin mitä tulee tapahtumaan. Avasin roskakatoksen oven ja menin sisään.

Naapuri tuli perään sekunneissa ja olin pylly pystyssä heti ja sisään solahti se kova. Eikä ollut ensimmäistä kertaa. Ei siinä pitkiä sessioita otettu, vaan pikaisesti meni. Pelkokin, että jos joku vielä tulee.

Sellanen on meikäläisten kohtalo. Jani Toivola saa vauvan. Eikö tärkeintä ole, että vakuudet on saatu? Tää on muuten tosi ,olen ollut mukana tortun kiristyksessä ja siinä sitä sitten kirurgin kanssa tutkailtiin mikä olisi sopiva tiukkuus,ei muuten johtunut pimpin pienennys siitä että mulla olisi liian pieni kalu vaan vauriosta,en tiedä pääseekö suomessa mitoittamaan mutta luulisi kun kerran ulkomaillakin ja ihan korkean sivistyksen maassa. Ei saa oksennettua mitään, mutta vessan ovella tulee käytyä usein. En tiedä miksei lähetyssaarnaaja-asento pitänyt seisokkia vaikka se tuntui hyvälle myös.

3 People reacted on this

Leave a Reply:

Your email address will not be published. Required fields are marked *